keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Ei edes aprillia!

Hyvää Huhtikuun ensimmäistä!

Ainakaan en ole huomannut pilan kohteeksi joutumistani tänään, lapsetkin ovat yllättäneet ja olleet kurissa ja kunnialla, joka on niiltä kyllä melkoinen saavutus.

Mentiin Malmille, tarkoituksena oli löytää MINULLE kengät koska kärsin akuutista jalkojen kastumistilasta, ts. mitkään kengänreuhkat eivät enää pidä kevättä ulkopuolella ja jalkoja kuivina sisäpuolella. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen ostin kuitenkin juoksukengät, jos juoksee tarpeeksi nopeasti, ehkä jalat eivät ehdi kastua? Hmm? Ei vaan, tarkoitus olisi aloittaa näinkin tervehenkinen harrastus kevään korvilla ja korvata sillä sisätiloissa tapahtuva crossarin nitkuttaminen. Jee! Joskus aikoinaan harrastinkin juoksemista kovastikin. Nyt kun parin vuoden takaisista lukemista on -30kg hujakoilla niin polvetkin varmasti kestävät jo rynkytystä.

Mutta asiasta astiaan, näitä tarttui tänään mukaan (yritän muistaa hinnoitella kirppisostokset kun sitä pyydettiin toisaalla):



Pientä vihjailua lapsille että lääkärin ammatti on hyvä ja arvostettu! Settiin kuuluu myös muita instrumentteja, mutta tämä oli ainoa joka enää 5min leikkimisen jälkeen löytyi kuvaan. (3e)



Tämä on MINULLE! Luitte oikein, MINULLE, 29v äiti-ihmiselle! (pari e? en muista hintaa)



Nätti rasia vaikka lasten päistä pudonneille ruuveille! (3e)



Suihkepullo/kastelukannu, hupaisa (1.5e)



Paita Oskulle (0.50e)



Tämä on kyllä ihan itse tehty! Ja avainlipulla jostain syystä tänä aamuna varustettu!

1 kommentti:

  1. Kiva kun lisäät hintoja, mä voin vielä enemmän hakata päätäni tähän näppikseen ja olla kateellinen sun löydöistä :D

    VastaaPoista