maanantai 1. kesäkuuta 2009

Kuuma!

Kuuma!

Ihan älyttömän, hillittömän hikisentahmaisen kuuma! Koko elämä tuoksuu sulaneelta jäätelöltä pihjalankukilta ja pölyltä. Harmi että tämäkin aalto kallistuu loppuaan kohti.

Lauantaina lähdettiin nin ex tempore Heurekan rantaan piknikille, että piti hakea Patinasta vilttikin alle. Lisäksi tulevaisuutta ajatellen löysin ensi pääsiäiseksi pari koristetta.

Tänään säätä uhmaten pakkasin pojat ja lähdettiin pitkästä aikaa Keravalle ja Oliveriin. Tavaranpaljous yllätti vielä kotona kasseja purkaessa. Helle varmaan sulatti aivot.



Jäätelöä uuden piknik-viltin päällä (käy myös pöytäliinasta!)



Kana tipuineen jotka toimivat kaikki munanlämmittiminä. On siinä ollut virkkaaminen. Sekä kaitaliina kivoissa väreissä.



Vino pino vaatetta odottamassa jatkotoimenpiteitä.



Oskulle huppari.



Murekkeelle löytyi pari ph-paitaa tänään.



Kuten tämmöinen.



Osku tykkää pinkistä.



Oli hauska huppari, tämä Murekkeelle.



Oskulle raitapaitaa.



Ja huoletonta teepparia.



Mureke saa aina vähän synkempiä värejä. Sopii perusluonteeseen.



Paitoja tuli tällä kertaa melkoinen määrä, ei yhden ainoita housuja tarttunut matkaan.

Joten... seuraa jokunen paita...






Oskulle varapusakaksi.



Oskulle piirrustuslevyjä.



Juuri sopivan kokoinen eväskassiksi rattaisiin :)



Ja rikkaimuri! Lopultakin!

1 kommentti:

  1. Voi kun olet tehnyt hyviä löytöjä! Löytäisinköhan mä jotain oliverista huomenna :D

    VastaaPoista