tiistai 2. kesäkuuta 2009

Tiistai istuu tiukassa.

Ei kulu päivä ihmesienelläkään.

Juuri sopivasti kun meidän isi on ylitöissäkin.

Malmille suuntautuva kauppareissu meinasi levitä käsiin Oskun ollessa tyypilliseen tapaansa melko riehakkaalla tuulella ja Murekkeen omalla tavallaan melkoinen ruosteinen sarana.

Jaksoin kuitenkin kuolemaa uhmaten käydä pikaisesti kirpparilla, tavoitteena oli edelleen löytää Murekkeelle housuja. Löysin housut. Oskulle. Mureke taasen sai pari hattua. Onneksi kotona sohvalla housudilemmaa pohtiessani muistin että olenkin Murekkeen kaipaamaa kokoa jemmannut Oskulta säästöön ja kunhan tämän kirjoituksen saan loppuun, menen jemmoja kaivelemaan, jesh! Jotain hyötyä samaa sukupuolta olevissa lapsissa sentään on. Lisäksi aion - ja tämän vannon kautta kiven ja kaivon kannen jne. kuvata lopultakin kaikki pieneksi menneet vaatteet jotka aion myydä/antaa pois. Yritän tässä nyt itseäni tsempata ko. hommaan koska kyseessä nyt ei ole ihan puolen tunnin savotta.

Mutta kuvasaasteeseen. Kotiin tullessa odotti eteisessä sisukkaan paketti jonka sisällöstä myös kuvia seuraa.



Mureke melkein tykkäsi tästä hatusta.



Mutta tämä oli aivan NOU NOU NOU! :(



Pääsi pieni valhe tekstissä, löytyihän Murekkeelle sentään olopöksyt.



Oskulle ihan kuin uusi Kinderit:n paita.



Vaaleat housut sopii aina kolmivuotiaalle!



Liekö tämä liian tyttömäinen Murekkeelle, sen kertoo aika...



Dinosaurio (myös kirpparilta) vahtii sisukkaalta saapunutta lähetystä.



Osku taisi oikeasti tykätä näistä vaatteista, yleensä poseerauskuvat menevät huudoksi.



Merkkinä Kik Kid: Hattu kokoa 4-8 ja pusakka kokoa 110cm. Aikamoisen naftia mitoitusta, etten sanoisi.



Loppuun julmaa kuvaa Jokiniemestä: Lapsityövoimaa.
(koiranruoka: Musti&Mirri)

1 kommentti: